Paastonaika, dieetinaika vai hiilijalanjäljen aika

Paasto on tullut luterilaisessakin kirkossamme muotiin viime aikoina. Lieneekö syynä yleinen ruokailun ja 'terveysruokavalioiden' suosio. Ekopaasto on lisäksi muodikkaana iskusanana ylittänyt myös maallisten lehtien uutiskynnyksen ja tehnyt paastosta ihmisten silmissä yleisesti hyväksyttävän, kun sitä aikaisemmin pidettiin vain kummallisena uskonnollisena jäänteenä menneisyydestä.

Arkkipiispa aloitti ekopaaston yhdessä mm. ympäristöministeri Ville Niinistön kanssa. Tämä tapahtui leipomalla laskiaispullia.

Kirkkomme sanasto, joka löytyy Evl.fi –sivustolta selittää paastosta näin:

Tärkeintä paastossa on keskittyminen Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen itsekieltäymyksen kautta. Paasto on omaa itsekkyyttä vastaan suunnattu kristillinenharjoitus. Tärkeintä ei ole ulkonainen paasto, kuten ruuasta pidättäytyminen. Paastossa raivataan tilaa rukoukselle, Jumalan sananlukemiselle, messussakäymiselle, hiljentymiselle, uskolle ja rakkaudelle.

Sen mukaan kyse on siis omasta edusta ja omasta hyödystä luopumisesta, jotta tulisi tilaa Jumalan ja lähimmäisten rakastamiseen. Ja rakastaminen ei tämän mukaan ole ainoastaan Jumalasta ja lähimmäisestä pitämistä, vaan ajan käyttämistä aivan oikeasti johonkin muuhun kuin oman edun ja hyödyn edistämiseen - siis Jumalan ja lähimmäisen hyväksi.

Kaikki lähtee tämän määritelmän mukaan hengellisen elämän vahvistamisesta, rukouksesta, Jumalan sanan lukemisesta ja kuulemisesta. Ruokavalio sinänsä ei ole tärkeä, mutta sen muuttaminen tilapäisesti saattaa  auttaa varsinaisen päämäärän saavuttamisessa. Ihminen kun on tapojensa ’orja’. Siksi tapojen muuttaminen auttaa myös hengellisen elämän muuttamisessa.

Ekopaastojulistuksessa, jonka arkkipiispa on allekirjoittanut, korostetaan, että yksinkertaisilla arjen ratkaisuilla voimme hillitä ilmastonmuutosta, lisätä oikeudenmukaisuutta ja edistää hyvinvointia. Kyse on maailmamme elinkelpoisuudesta tänään ja tulevaisuudessa. Nyt hiilijalanjälkemme on liian raskas.

Tähän varmaan useimmat voivat yhtyä täydestä sydämestä. Kulutuksen jatkuva kasvu aiheuttaa ympäristölle vahinkoa, joka ei ehkä milloinkaan korjaannu. Tosin tulevassa hallituksen kehysriihessä ympäristöministerikin tullee kehumaan hallituksen päätöksiä sillä, että ne mahdollistavat talouden kääntämisen nousu-uralle. No, sellaista se vihreäkin politiiikka on.

Ekopaastossa pistää silmään se, että arkkipiispa ei tuo ollenkaan esille paaston olennaisinta, kristillistä tarkoitusta. Julistuksen lopun toteamus, että

Hengellinen elämä ja kohtuullinen elämäntapa tukevat toisiaan. Kohtuus ja pidättäytyminen liiasta johtavat huomaamaan mitä hyvää itsellä jo on ja tuntemaan siitä kiitollisuutta. Mieli avautuu iloon ja juhlaan.

haalistaa kristillisen paaston merkityksen aivan kokonaan.

Tähän liittyen yksi minulle tärkeä Raamatun kohta sai juuri äskettäin aivan uuden ulottuvuuden:

"Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta.Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen. (Joh 10:14-16)

'Ne kuulevat minun ääneni'. Siis Kristuksen omat kuulevat hänen äänensä. Luulen, että moni ei tunne kuulevansa Paimenensa ääntä, mutta tämän mukaan kaikki Hänen laumansa lampaat kuulevat. Olisiko tässä Paimenen äänen kuuntelemisessa yksi oleellinen paaston tarkoitus. Ihminen ei voi käskeä itseään kuulemaan Paimenen ääntä, mutta rukouksessa, sanan lukemisessa ja sanan kuulemisessa kuulo voi avautua. Tähän voisi palata toisella kertaa vähän laajemmin.

Mitä jos seuraavalla kerralla arkkipiispa avaa ekopaastonsa ympäristöministerin kanssa menemällä ehtoolliselle ja rukoilemalla. Se olisi esimerkillistä toimintaa.

Nykyisessä tilanteessa ei ole mikään ihme se, mikä piispa Askolaakin häiritsee, että lehdistö pitää sisäministeri Räsästä kirkon äänenä. Se lienee luonnollista, kun piispa puhuu ilmastonmuutoksesta ja leipoo laskiaispullia ja sisäministeri puhuu Jumalan sanasta. Helsingin Sanomatkin ymmärtää, kumpi on kirkon toiminnan ytimessä.

Väärinkäsitysten välttämiseksi sanon, että kyllä leipominen ja pullat kuuluvat kristityn elämään. Laskiaispullat aivan erityisesti. Nimittäin, jos niissä on hilloa.