Pääkaupunkiseudun srk-lehti Kirkko&kaupunki herättää jatkuvasti keskustelua. Tämä nousi taas keskustelunaiheeksi alkukesästä 2018, kun piispa
Laajasalo arvosteli K&K-lehden linjaa.
Hänen mukaansa viestintä on kirkon
ykköstehtävä. Ei siis pelkkä väline, vaan viesti itsessään – Jeesuksesta
kertominen. Hänen mukaansa K&K tekee kuitenkin ’riippumatonta journalismia’ aivan
muista lähtökohdista. Lähtökohta on olla kirkollinen, mutta kirkon tehtävästä riippumaton lehti.
Nykyinen päätoimittaja Heinimäki ja edellinen
päätoimittaja Simola vetoavat korkeatasoiseen journalismiin ja
lehdistönvapauteen puolustaessaan lehden nykyistä linjaa.
Laajasalon kritiikkiin on helppo yhtyä. Seurakuntalehti ei
voi olla ristiriidassa srk:n tavoitteiden kanssa. Korkeatasoinen journalismi ei
edellytä sitä, että K&K-toimitus toimii kuin valtio valtiossa.
Lehden kristillinen, hengellisesti rakentava sisältö on
olematonta. Sisältö keskittyy ihmisten tämänpuoleiseen hyvinvointiin eikä tee selvää
eroa kristinuskon ja epäjumalanpalveluksen välillä.
Sen sijaan K&K voisi hyvin olla evankelioinnin ja
sielunhoidon väline. Lehti tavoittaa monia, jotka ovat vailla toivoa tai ovat työn
ja kuormien uuvuttamia.
Tietysti seurakuntalehden tulee kertoa myös ajankohtaisista
kirkon asioista - ja niistä tasapuolisesti eikä toimittajien omaa mielipidettä ajaen.
Nyt ns. konservatiiviset mielipiteet eivät saa sijaa, niitä pikemminkin
halveksitaan.
Kirkko ja kaupunki-lehti on iso kustannus pääkaupunkiseudun seurakunnille. Ne rahat pitää käyttää seurakunnnan hyväksi eikä toimittajien oman agendan ajamiseen.
Onko todella srk:ien parhaaksi rahoittaa viestintää, joka pyrkii ensisijaisesti mielistelemään maailmaa, vaikka tässä maallistuvassa ajassa ihmisten tarpeet vaatisivat aivan jotain muuta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti